Kulttuuriosuuskunta Uulu
Kaiken maailman musiikkia
Uulun päämääränä on rakentaa avointa, innostavaa ja luovaa, kaikkien yhteistä tulevaisuutta taiteen ja elävän kulttuuriperinnön keinoin. Tule mukaan työpajaan, kurssille, musiikkikouluun, konserttiin tai festivaaleille. Tilaa meiltä esiintyjä omaan tapahtumaasi tai kurssi asiakkaillesi. Hanki soitin tai levy.

Uulu Records julkaisee Lastenkulttuurin juhlaviikolla uutta lastenmusiikkia
Eväitä elämään on Uulun uusi konsertti, jonka lauluissa pohditaan, mistä hyvä elämä koostuu. Laulujen teemoissa kuuluu lasten ääni: sanoitukset kumpuavat lasten ajatuksista ja mielipiteistä, joita olemme kuulleet Biisinikkarit-työpajoissa kouluissa ja päiväkodeissa. Lauluissa käsitellään aiheita, jotka ovat tärkeitä ja merkityksellisiä lasten elämässä.
Toukokuun 22. päivä Lastenkulttuurin juhlaviikolla julkaisemme digitaalisilla alustoilla yhden laulun nimeltään Samassa veneessä. Tämän vuoden aikana julkaisemme yhteensä neljä laulua.
Elämme aikaa, jossa sodat ja riidat hallitsevat todellisuuttamme ja arkea. Aikuisten tekemät huonot päätökset ja kykenemättömyys ratkaista aikamme ongelmia sopuisasti vaikuttavat suuressa määrin lasten elämään joka puolella maailmaa. Samassa veneessä -laulussa toivotaan maailmaan enemmän empatiaa, kuuntelua ja toisten huomioon ottamista.
Eväitä elämään -kokonaisuuden musiikki on folk-tyylistä laulelmaa. Lauluja säestetään kitaralla, harmonilla, kanteleella ja haitarilla.
Muusikot levytyksissä sekä konserteissa ovat Petra Käppi ja Olli Sippola. Lauluja on ollut mukana säveltämässä ja sanoittamassa Kari Lounela. Projektin äänityksestä ja tuotannosta vastaa Aapo Lankinen.
Kansikuva: Mikko Vares Grafiikat: Petri Seppä

Uulu muuttaa kesäkuussa Tammelasta uusiin tiloihin Idmanin huvilaan!
Huvilalle tulee työtilat yli kymmenelle taiteilijalle ja kulttuurityöläiselle, lisäksi tiloihin siirtyy Uulun toimisto, soitinkokoelma sekä Musiikkikoulu Uulun toiminta.
Idmanin huvila huokuu historiaa ja on ympäristönä taiteen tekemiselle monella tavalla ihanteellinen. Tavoitteenamme on rakentaa uusista tiloista elävä ja tapahtumarikas ammattitaiteilijoiden ja yleisön kohtaamispaikka, joka antaa huvilalle sen ansaitseman lisäarvon. Huvila sijaitsee Hatanpään sairaalan välittömässä läheisyydessä, Pyhäjärven rannalla, ihastuttavan puistoalueen ympäröimänä .
Kuva: Hanna Romo
Uulun taidegalleriassa uusi näyttely!
Näyttelyn valokuvat ovat osa isompaa näyttelyä Sirkus on unohduksen ahdas aidattu areena. Kuvat ovat syntyneet Hiljaista iloa-näytelmän harjoitusprosessin aikana Jyväskylän kaupunginteatterilla, jossa Ville esiintyi ja samalla dokumentoi prosessia valokuvaamalla.
Ville Oinonen on Tamperelainen pitkän linjan tanssitaiteilija, joka on työskennellyt laajasti sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 2025 Oinonen palkittiin Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton hopeisella ansiomerkillä. Viime vuosina Oinonen on ollut kiinnostunut valokuvauksesta ja kuvasta taiteen mediumina. Alunperin kiinnostus valokuvaukseen syttyi katuvalokuvauksen kautta.

Liikkuva lastenkulttuurikeskus
Uulun karavaani suuntaa sinne, tänne ja tuonne! Liikkuva lastenkulttuurikeskus, kotoisammin ”Liikkis”, kiertää vuoden ympäri joka toinen viikko jossain päin Suomea. Vakinaisia tilaajakuntia on kymmeniä, ja toivotamme tervetulleeksi myös kaikki uudet!


Musiikkikoulu Uulu
Musiikkikoulu Uulussa opiskellaan opiskelijalähtöisesti korkeasti koulutettujen opettajien ja muusikoiden johdolla! Opetuksessa on käytössä Suomen suurin etnisten soittimien kokoelma, joiden myötä tutustutaan maailman eri musiikkikulttuureihin.
Kulttuurikeskus Uulu
Kulttuurikeskus Uulu on uusi musiikin, taiteen, tieteen ja kulttuurin tila Tampereen ytimessä, Tammelassa. Tiloissa toimivat mm. Kulttuuriosuuskunta Uulu, Musiikkikoulu Uulu, Eclipse Music, Supercritical Synthesizers ja useita muusikoita, taiteilijoita sekä tieteilijöitä.
