Balalaikka

балалайка
Perustiedot, wrapper
Kuvat
Perustiedot
Perustiedot, vasen
Alkuperä
Eurooppa
Soitinluokka 
Perustiedot, oikea
Mitat 
68x40x9 cm
Materiaalit 
Hankintavuosi 
2 009
Kunto 
Hyvä

Balalaikka on hyvin tunnettu venäläinen kielisoitin, eli kordofoni, joka kuuluu luuttujen soitinluokkaan. Balalaikan erikoispiirre on sen kolmion mallinen kaikukoppa. Balalaikan kaikukopan selkäpuoli on  kaareva kuten suurimmassa osassa luutuista.

Balalaikan juuret ovat venäläisessä dombra-luutussa. Ensimmäisen kerran balalaikka-nimi on esiintynyt 1600-luvulla. Se on alun perin ollut käytössä Keski- ja Pohjois-Venäjän maaseudulla kansansoittimena. (Marcuse 1975, 430.)

Venäläinen ammattiviulisti V. V. Andreyev kehitteli soitinta eteenpäin 1880-luvulla, minkä johdosta soittimen suosio kasvoi. Nykyään balalaikkoja valmistetaan kuudessa eri koossa (piccolo, prime, second, altto, basso & kontrabasso). Näistä soittimista voidaan muodostaa kokonainen balalaikkaorkesteri. (Abrashev & Gadjev 200, 144; Marcuse 1975, 430.)

Balalaikassa on yleensä kolme kieltä (voi olla myös kuusi kieltä, jotka on jaettu kolmeen kielipariin). Viritys riippuu balalaikan koosta. Tämä soitin on yleisintä balalaikkakokoa, eli prima balalaikka, ja se viritetään yleensä e-e-a –vireeseen, jossa kaksi matalinta kieltä on viritetty samaan säveleen.  (Marcuse 1975, 430.)

Tämä soitin on alunperin kuulunut Kulttuuriosuuskunta Uulun perustajajäsenelle Juho Koiraselle, jonka isä Antti Koiranen lahjoitti soittimen Uulun soitinkokoelmaan.

Lähteet:

Abrashev, Bozhidar & Gadjev, Vladimir (2000). The Illustrated Encyclopedia of Musical Instruments. Kölni: Könemann. 

Marcuse, Sibyl (1975). A Survey of Musical Instruments. Lontoo: David & Charles.

Verkkoaineisto