Alkuun
Palvelut
Julkaisut
Soittimet
Yritys
Media
Yhteys
Kauppa
Mehiläisstudio

AALTO: TUULILABYRINTIT

Uulu Recordsin julkaisusarja saa jatkoa 25.1.2012, jolloin julkaistaan tamperelaisen Aallon ensimmäinen pitkäsoitto Tuulilabyrintit.  Aalto on vuodesta 2006 toiminut etno-orkesteri, jonka musiikissa kuuluu laaja vaikutteiden kirjo Tuvasta Intiaan ja aina Lähi-idän kautta läntiseen Afrikkaan. Lopulta Aalto ei kuitenkaan kuulosta kuin omalta itseltään. Yhtyeen jäsenet ovat kukin tahoillaan omistautuneet eri musiikkiperinteiden opiskeluun. Esimerkiksi laulajat Petra Tikkanen ja Sampo Salonen ovat molemmat perehtyneet tuvalaiseen kurkkulauluun sekä sitaria ja kitaraa soittava Antero Mentu taas pohjoisintialaiseen taidemusiikkiin. Aikaisemmin Aalto on julkaissut omaa nimeään kantaneen EP:n italialaisen pienlevy-yhtiön Center Of Wood -recordsin kautta vuonna 2007.

Tuulilabyrintit sisältää seitsemän kappaletta, joista viisi on yhtyeen omaa käsialaa ja kaksi tuvalaisia perinnelauluja sovitettuna yhtyeen linjan mukaisesti. Levyllä vierailee runoilija J.K. Ihalainen sekä mm. Duo Hurmeesta tuttu laulajatar Hanna Rajakangas. Albumin on miksannut Teemu Takatalo ja masteroinut Esa Santonen. Levyn julkaisua juhlistetaan 25.1. Tampereen Telakalla ja 26.1. Club Libertéssä Helsingissä. 

Aallon kokoonpano:
Petra Tikkanen: laulu, kantele
Sampo Salonen: kurkkulaulu, doshpulluur, didgeridoo
Antero Mentu: sitar, kitara
Panu Ukkonen: klarinetti, bassoklarinetti
Marko Niittymäki: mandoliini, banjo, laulu
Kusti Rintala: perkussiot